Superdieetti Simple - viimeinen viikko



Se on ohi nyt! Kuusi viikkoa meni loppujen lopuksi tosi vauhdikkaasti. Alkuviikkojen jälkeen homma alkoi pääasiassa sujumaan vanhasta muistista, eikä asiaa tullut loppuviikkoina enää edes ajateltua koko ajan. Toki niitä joitain vastoinkäymisiä tuli vastaan, mutta niinhän elämässä aina. Kyse on vain siitä, miten niistä päästään yli ja jatketaan. Eilen mulla kävi mielessä, että lähtisin ulos juhlistamaan dieetin päättymistä, mutta pidettiinkin sen sijaan vain leffailta. Parin viikon päästähän on jo vappukin. Katsottiin muuten eilen muun muassa Mielensäpahoittaja, jota kumpikaan ei ollut vielä nähnyt. Olin kuullut siitä paljon hyvää, ja tykkäsin itsekin kovasti.

En ollut juurikaan kotona tänä viikonloppuna, joten ruokailut eivät menneet ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ei se kuitenkaan haittaa, sillä välillä on ihan hyvä ottaa vähän rennommin. Tänään söin hampurilaisaterian, mutta huomenna aamupalaksi on taas puuroa ja lounaaksi salaattia. Oon iloinen, että oon vihdoin oppinut tasapainottamaan ruokailujani. En aio tulevaisuudessakaan olla kokonaan syömättä herkkuja, mutta nyt taidan ymmärtää rajani taas paljon paremmin.




Tärkeimpiä asioita, joita opin dieetin aikana:

  • Kun syö säännöllisesti ja juo tarpeeksi vettä, mielihaluille ei jää tilaa, eikä nälkä pääse yllättämään
  • Se riittää (itselleni), että ruokavaliosta 80 % on kunnossa. Loput 20 % voi syödä vähän vapaammin, mutta toki ajatuksen kanssa kuitenkin
  • Riittävä unensaanti on yksi tärkeimpiä asioita hyvinvoinnin kannalta
  • Totaalikieltäytyminen ei välttämättä ole aina hyvä asia, mutta perusruokavalio pitäisi olla silti kunnossa. Jos herkkuja tekee mieli, syödään ne varsinaisten aterioiden lisäksi, ei tilalla
  • Liika stressaaminen ruokavaliosta ei auta mitään. Jos joskus syö sen kakkupalan, vaikka ei "saisi", elämä jatkuu. Sitten vain seuraavalla aterialla takaisin ruotuun
  • Yksi herkuttelukerta riittää - ei tarvitse syödä epäterveellisesti koko päivää saatika viikonloppua
  • Joskus pitää ottaa rennommin ja lähteä vaikka sinne juhlimaan, mutta siihenkin riittää oikein hyvin kerta kuukaudessa tai kahdessa




Mitään kilomääriä mulla ei ole teille antaa, sillä tiedättekin jo, että mulla ei ole tapana käydä vaa'alla. Oon kuitenkin huomannut olossani suuria muutoksia ja se on musta kaikkein suurin mittari tässä asiassa. Erittäin suuri plussa on se, että vaatteet tuntuvat istuvan kummasti paremmin päälle, kuin pari kuukautta sitten. Tästä on hyvä jatkaa samaan malliin kohti kesää. Jatkan ainakin näin alkuun hyvin pitkälti samalla ruokavaliolla, mutta lisäilen esim. hiilihydraatteja tarpeen mukaan. Teen joitain muitakin muutoksia - osittain jo ihan siksi, että tämä dieetti on ollut opiskelijan kukkarolle aikamoinen rasite. Luultavasti tulen silloin tällöin päivittelemään ruokavaliokuulumisia tänne, ja lähiviikkoina ajattelin vihdoin alkaa kertomaan enemmän myös liikuntapuolesta. Paljon asiaa siis varmasti tiedossa tulevaisuudessakin!

Vilkaiskaahan myös ystäväni tunnelmat dieetin päätöksestä hänen blogistaan.

Tänään soi: Ideaali & Jay Who? - Lentokenttä feat. Ilpo Kaikkonen

0 kommenttia